Ilma muuttui illalla kurakeliksi, ja niin se vain tämäkin tyttö joutui iltaulkoilun jälkeen kylpyyn. Oona otti asian vastaan tapansa mukaisesti hieman ihmetellen mutta häntää heiluttaen.
Hämmentyneen näköinen koira.
Nyt voisi jo vähän väijyä tuota kameran nauhaa…
Suihkun jälkeen on vielä otettava iltatirsat ennen kun voi siirtyä varsinaisesti yöunille.
Oona on vilkkaan ja reippaan luonteensa ansiosta päässyt jo moneen jännään paikkaan. Neitonen ei turhia jännitä ja ottaa asiat rennon uteliaasti vastaan. Tänään tosiaan riemuittiin rantakalliolla. Tässä vielä muutama muisto siitä.
Kamera on tosi mielenkiintoinen kapistus. Sitä on pakko tulla nuuhkimaan ihan nenä kiinni linssiin.
Tässä taidetaan jo väijyä Vesan kengännauhoja.
Rantahiekka olikin jännä juttu. Siitä innostuttiin ihan niin, että hypittiin hassuja kissahyppyjä ja kaivettiin kuoppia.
Tässä harjoitellaan portaissa kävelemistä. Kuulemma liiallinen portaissa kiipeily ei ole hyväksi noin nopeasti kasvavan pennun nivelille, joten ihan vielä ei aiota kiivetä kotiin 7. kerrokseen. On se kuitenkin hyvä tutustua sellaisiinkin ihmetyksiin pienestä pitäen.
Tuulen tuivertama tyttö 
Lauttasaaren kalliot käytiin tänään katsomassa ensimmäistä kertaa. Hetken piti ihmetellä kallioita, merta ja muita rannan ihmeellisyyksiä, mutta sen jälkeen hommasta tuli tosi lystiä. Valitettavasti vielä poseeraaminen ei ole oikein hallussa, mutta ainakin vauhtia piisaa.
Onneksi heti ulko-ovella riittää paljon myös hiljaisempaa merenrantaa tutkittavaksi. Päivällä ulkona ei liiku juurikaan ihmisiä tai koiria, joten myös vielä rokottamattoman Oonan kanssa uskaltaa helposti liikkua. Oonalle merenranta tuntui olevan hauska paikka mukavan vaihtelevan maastonsa ansiosta.
Pienen pennun tavoin Oona nukahtelee minne sattuu milloin sattuu. Yleisin uniasento näyttäisi olevan “käpälät katossa -asento”…
Välillä kaikki tuntuu olevan niin erityisen innostavaa, että lepäämään ei malteta millään mennä. Silloin on muiden näytettävä mallia. Tässä Oona nukkuu tyytyväisenä Vesan vieressä. Eipä taida Vesakaan pahakseen päiväunia laittaa.
Vielä toistaiseksi suussa pakkaa olemaan mikä tahansa tielle osuva. Oonan motto taitaa ollakin, että “mikä suuhun mahtuu, se sinne laitetaan”. Hissukseen on kuitenkin saatu omat lelut osumaan suuhun useammin kuin esimerkiksi pöydän jalat.
Oona rakastaa kasvattajansa Katarinan antamaa pientä pehmeää vaaleanpunaista jalkapalloa. Sitä on hyvä retuuttaa ympäri lattioita, ja välillä pallolle on vähän muristavakin.
Myös puruluu on lempilelu. Sitä Oona jaksaa jäytää yllättävän pitkiä aikoja ottaen huomioon tuon ikäisen pennun yleisen keskittymiskyvyn.
Uusi kämppä oli hurjan jännittävä juttu, ja sitä piti tutkiskella pitkään ja hartaasti.
Myös parveke on todettu kovin kiinnostavaksi paikaksi, sieltä kun näkee pihalle. Pihalla liikkuvat ihmiset ja koirat eivät tunnu kovin paljoa kiinnostavan edes silloin, kun koiran haukkumista kuuluu selkeästi.
Eteisen peili se vasta jännä juttu onkin. Sitä tuijotellaan pitkiä toveja, ja sieltä näkyvää kaveria pyydetään kovasti leikkiin. Vielä ei ole kaveri tullut “ulos kaapista”.
Vielä pitäisi yön yli matkustaa Silja Symphonyllä takaisin Helsinkiin, ja vasta sitten Oona pääsee kotiutumaan uuteen kotiinsa.
Päiväunien jälkeen pikkukoirassa oli taas virtaa vaikka muille jakaa.
Välillä poseerataan leikkien lomassa.
Sunnuntaina 15.4. alkoi Oonan matka kotiin. Kasvattaja Katarina ja hänen miehensä Reijo Ränssi toivat pikkuisen Tukholman laivaterminaaliin, josta matkasimme sitten laivalla Helsinkiin.
Onnellinen uunituore koiran omistaja ja automatkan jäljiltä superuninen Oona. Noin kuusikiloinen kahdeksanviikkoinen pentu on vielä sopiva sylikoiraksi, mutta muutaman kuukauden päästä voi sylikoirattelut unohtaa.
(Kuva: Ränssi)
Koko perhe poseeraa.
