Taaperokurssi vol.1
Tässä blogiin kirjoittelussa oli kiireen ja pienten teknisten ongelmien vuoksi vähän taukoa. Mutta älkää huoliko, meno on meidän perheessä jatkunut ihan kuten ennenkin.
Maanantaina alkoi Oonan koulu-ura, kun matkasimme Tapiolaan Pieni Koiruus -nimisen koirakoulun taaperokurssille. Siinä lähtötohinassa unohdimme tietenkin kameran kotiin, mutta voitte vain kuvitella, millainen vilinä kentällä oli, kun seitsemän pientä pentua yritti opetella koulussa olemisen alkeita.
Ensimmäisellä kerralla opeteltiin ihan vain perusasioiden alkeita. Aluksi teimme kontaktinottoharjoituksia. Niissä onnistuimme ihan hyvin. Oona jaksoi keskittyä yllättävän hyvin, vaikka vieressä ollut kääpiöpinseri meinasikin kiinnostaa enemmän kuin omistajan katsominen.
Kun siirryimme istumisen opetteluun, sai Oona olla luokan priimus. Meidän tyttönenhän osasi istua vihjesanan kuultuaan jo 9 viikkoa vanhana.
Kyllä siellä pari muutakin koiraa sen tempun osasi, mutta ne olikin jo 4 kuukautta vanhoja…
Lopuksi oli vielä vuorossa luoksepäästävyyden harjoittelu. Ensin ohjaaja tuli ihan vain maassa istuvan Oonan korvia ja hampaita tutkimaan. Oona ei siitä paljon välittänyt. Eikä tutkittavaksi pöydälle nostaminenkaan ollut kummoinen juttu Oonan mielestä.
Eli oikein hyvin alkoi opiskelut meidän tyttelillä. Ja hauskaa oli. Tunnin jo loputtua satiin sitten vihdoin leikkiä niiden koirakavereiden kanssa, ja sekös oli taas hupia. Vihdoin Oonakin sai leikkiä kavereiden kanssa, jotka eivät sen pentumaisen rajuista otteista välittäneet, vaan antoivat samalla mitalla takaisin. Itse asiassa Oona oli siinä joukossa niitä rauhallisempia tapauksia. Varsinkin eräs 4 kuukautta vanha labradorin noutajan pentu oli vähän liian raju tyttösemme mielestä. Labbis oli yhtä iso kuin Oona, mutta massaa sillä oli varmaan kaksinkertaisesti, joten Oona meinasi jäädä vähän jalkoihin.

Kamera jäi tosiaan kotiin, eli ekalta kurssikerralta ei kuvia saatu, mutta tämä saatiin sitten kotiin tultuamme ikuistettua. Oona asteli ulko-ovelta tuttuun tyyliin kylpyhuoneeseen, jossa tassut aina pyyhitään. Ei siinä ehtineet omistajat ottaa edes kenkiä jalasta, kun kylppäristä alkoi kuulua tuttu tuhina. Otti ilmeisesti kurssi pienen pennun voimille…