Arkisto aiheelle 'Oonan kuvat'

Santtu oppi uimaan!

19. Julyta 2009

uimassa1

Siellä sitä mennään! Vielä ei Santun uimavauhti kuitenkaan riittänyt Oonan saavuttamiseksi.

uimassa2

Kun Oonaa harhautettiin muualle, sai Santtukin tilaisuuden noutaa pallon :)

Ulkoilupäivä briardien kanssa

9. Julyta 2009

briardpaiva2

briardpaiva

briardpaiva3

Normipäivä

9. Julyta 2009

Normipäivä

Kullanmurut

29. Juneta 2009

kapula

nuori-herra

Kesäkuulumisia 2

29. Juneta 2009

ei

Oona ei osannut suhtautua ollenkaan siihen, että mamma meni keinumaan. Edestakas-liike oli liikaa…

keinuta1

Huhhuh, onneksi Oona sai mamman pysäytettyä, ties mitä siinä olisi voinut sattua. Sen verran epäilyttävää tuo keinuminen.

pompula

Näin lähtee noin kahdeskymmenestuhannes pompula Oonan päästä.

kova-vauhti

Kesäkuulumisia

29. Juneta 2009

Oona ja keppi

leikitaan

vahtikoira

Laajavuoren vauhtihirmut

13. Aprilta 2009

Pääsiäisviikonloppuna teimme pikaisen reissun Jyväskylään. Iltalenkin teimme Laajavuoren laskettelukeskuksen suljettulla rinteellä.

Talvinen lenkki

1. Februaryta 2009

Kävimme kauniin pakkaskelin kunniaksi vähän läheisillä pelloilla lenkillä. Vaihteeksi koirat eivät olleet edes yhtään rapaisia. Kuvat aukeavat klikkaamalla ja tosi ison koon saa auki toisen kerran kuvaa klikkaamalla.

Lumitassu

21. Januaryta 2009

Keli meni plussan puolelle…

Joulu 2008

10. Januaryta 2009

Oona ja Sandi ja the luu

Joulupukki toi meille tuollaisen jättiluun. Tiikun (Vesan siskontytön) mielestä se on dinosauruksen luu.

Oona rakastui jättiluuhun heti.

Sandi asettui joulun kunniaksi poseeraamaan.

Sitten oli jo aika avata paketit.

Oonan paketista löytyi pehmojellona.

Ja Sandin paketista pyörähti tietenkin pallo!

Ohhoh.

Tältä näyttää vesikoira, jonka rakas pallo on sohvan alla.

Kaiken joulutouhun jälkeen tuli väsy moelmmille.

Koirien kölliminen näytti niin houkuttelevalta, että Hannakin päätti kokeilla. Tietysti siihen sai heti karvakakarat kainaloon.